Ei vielä kommentteja

Tammikuun 2019 kuulumiskirje Japanista

Kuva japanintunnilta. Marian vieressä mukava vapaaehtoisopettajamme Yuko.

Kotikokous
Tammikuun kotikokoukseen tuli eräs kielikoulumme vapaaehtoinen opettaja Nishida vaimoineen. (Hän ei tosin opeta meitä.) He vaikuttivat viihtyvän kokouksessa. Kokouksen jälkeen Nishida vielä kysyi Tomin todistukseen liittyen, etteikö Tomi todella enää juo olleenkaan alkoholia. He sanoivat, että voisivat tulla todenäköisesti vielä uudelleen kokoukseen.
Uskova ystävämme Daisuke jutteli Toshion kanssa kotikokouksen “jälkikokouksessa”. Toshio oli kertonut Daisukelle, kuinka uskoo meihin tutustumisen olevan Jumalan johdatusta. Toshio oli myös kertonut, että hänen veljensä oli uskovainen. Monet kehuivat kuinka hyvä veli Toshiolla oli. Veli oli kuitenkin yllättäen tukehtunut ja näin kuollut juuri ennen meihin tutustumista. Tämä selittää sen, miksi Toshio on alusta asti ollut avoin evankeliumille.

Pienimuotoinen konsertti
Osallistuimme Tammikuussa uskovan ystävämme järjestämään pienimuotoiseen konserttiin. Ohjelmassa oli pääasiassa klassista pianonsoittoa. Kaikenkaikkiaan meitä oli paikalla vain yhdeksän henkilöä. Konsertissa Maria lauloi kaksi hengellistä laulua. Tomi piti puolestaan vajaan kymmenen minuutin puheen japaniksi, jossa toi esille evankeliumin sanomaa Raamatunpaikkojen kautta. Lisäksi kerroimme heille Suomesta, kun se kiinnostaa täällä niin monia. Laulut ja puheet saivat positiivista vastakaikua. Eräs mies tuli myöhemmin juttelemaan Tomin kanssa puheeseen liittyen.

Uusi tuttavuus
Hironorin pelastumisen puolesta. Tutustuimme häneen noin neljä kuukautta sitten, kun olimme toistamiseen hakemassa paikallisia ajokortteja. Jouduimme menemään paikalle toisen kerran, koska yksi papereista oli vääränlainen. Tuolloin se ärsytti suunnattomasti, sillä jouduimme matkustamaan pitkän matkan ajokorttien myöntämispaikkaan. Mutta tuolla toisella kerralla me tapasimmekin Hironorin. Hän oli asunut vajaa 20 vuotta Amerikassa ja oli siksi hakemassa japanilaista ajokorttia. Keskustellessamme yhdessä, hän sanoi olevansa kiinnostunut hengellisistä asioista. Pari viikkoa sitten hän tuli käymään seurakunnassa. Rukoillaan hänen pelastumisen puolesta.

Kiitos rukouksista! ♡ Siunaten, Maria ja Tomi Pönni

Lähetä kommentti